Yksi keskeisimmistä syistä leffan hyvyyteen/huonouteen löytyy elokuvan pituudesta. Yleisesti ottaen lyhyt, mutta huono leffa vituttaa paljon vähemmän kuin ylipitkäksi venytetty, hyväkin tuotos. Aika harvoin vastaan on tullut yli kaksituntista elokuvaa, jonka olisi toivonut jatkuvan vielä paljon pidempään.
Pirullista peliä eli Sleuth vuodelta 1972 pisti ensivilkaisulta hirvittämään 2.18 kestollaan. Kun elokuva vielä alkoi brittiläiseen tyyliin melko hitaasti ja jaaritellen, leffaprojektikin alkoi jälleen kerran mietityttämään.
Sleuthissa menestynyt dekkarikirjailija on menettänyt vaimonsa hunsvotille, joka kirjailijan pyynnöstä saapuu selvittelemään asioita kirjailijan kartanoon. Pian käy ilmi, että on alkamassa peli, joka lopulta päättyisi hunsvotin hengenlähtöön. Siinäpä lyhyesti leffan peruskaava, jota kestääkin sitten lähes kaksi ja puoli tuntia. Kirjailija ja hunsvotti keksivät vuoron perään toisilleen toinen toistaan ilkeämpiä jekkuja murhamysteerien ympärillä.
Ei Sleuth nyt huono pätkä ollut, vähän turhan pitkä vain. Puoli tuntia pois, niin leffa olisi ollut omasta mielestäni mestariteos. Pisteet kuitenkin Laurence Olivierille, joka vetäisi leffassa upean roolin. Tuollaista brittiaksenttia tuskin nykypäivänä kuulee muualla kuin Oxfordin yliopiston kielikeskuksessa.
Kolme tähteä
Nolla nukahdusta
Cool, tätä pitää seurata, itse aion tehdä samanlaista projektia omassa blogissani vuoden alusta saakka. IMDBn listasta näkemättä on tosin vain viitisenkymmentä : -))
VastaaPoista