maanantai 28. helmikuuta 2011

#227: Kick-Ass

Leffaprojektissa ollaan viimeisten viikkojen aikana oltu kohtalaisen vakavissa tunnelmissa. Jos Joulutarinaa ei lasketa, mukaan on mahtunut synkkää sotaelokuvaa, hongkongilaista draamaa ja tanskalaista tragediaa (?). Kick-Ass olikin sitten jotain ihan muuta.

Kuten blogin lukijat saattavat arvata, ennakkoasenteeni tällaisia supersankarihömpötyksiä kohtaan ovat tietysti luonnostaan jo negatiivisia. Viimeisin näkemäni supersankarileffa taisi olla ensimmäinen X-Men-pätkä joskus vuonna miekka ja kypärä ja sekin meni yli meikäläisen hilseen.

Muistan kyllä Kick-Assin tulon ensi-iltaan, eihän siitä ole aikaa kuin vuoden verran. Valtavat mainosjulisteet, joissa seikkaili nuorimies vihreässä kalsariasussa ja tyttö violetissa peruukissa. Ei kiitos, ei ole mun leffa.

Nyt projektin pakottamana on vedettävä sanat takaisin. Kick-Ass oli kertakaikkisen hauskaa viihdettä ja supersankaruuskin oli elokuvassa tuotu luonnollisesti inhimilliselle tasolle, eihän päähenkilö ole supersankari ollenkaan, vaan tavallinen nörttipoika. Pääosan esittäjänä olisikin voinut olla kuka tahansa nörttinäyttelijä Michael Ceran luuserihahmoista.

Kick-Ass oli epärealistista, hauskaa, veristä ja ennen kaikkea viihdyttävää. Juuri sopiva pätkä leffaprojektin puuduttavalta tuntuneeseen väliin.


Neljä tähteä


Nolla nukahdusta, todellakin!

#228: Kirjeitä Iwo Jimalta

Jostain syystä sotaelokuvat ovat olleet minulle aina tosi vaikea genre. Sotaelokuvat ovat ensinnäkin puuduttavan yksitotisia: alussa elokuvassa laiskotellaan tai ollaan muuten vain tylsistyneitä tunnin verran ja sen jälkeen taistellaan verissäpäin seuraavat puolitoista tuntia. Ei ole minua varten.

Toinen tunnustus sotaelokuvien suhteen onkin vaikeampi myöntää julkisesti. Olen jostain syystä ollut aina todella epäkiinnostunut sotahistoriasta. Noloa, mutta valitettavan totta. Tämä lienee tärkein syy, miksi sotaelokuvat eivät ole juuri koskaan natsanneet, ehkä muutamaa koomisempaa poikkeusta lukuun ottamatta (Kolme kuningasta yms.)


Kirjeitä Iwo Jimalta oli kahdesta edellä mainitusta syystä melko raskasta katsottavaa. Varmasti tämä elokuva oli sinänsä palkintonsa aikanaan ansainnut ja ehkä on väärin katsoa tätä Eastwoodin tavallaan kaksiosaista leffaa pelkästään yhdestä näkövinkkelistä, mutta silti. Ei irronnut meikäläiselle.

Hahmoja tuntui olevan liiankin kanssa ja ehkäpä tästä syystä nämä japanilaiset sotasankarit jäivät jotenkin ohuen oloisiksi.


Kaksi tähteä


Pari torkahdusta

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

#230: In the Mood for Love


Vaikka leffaprojekti on vasta alussa, alan jo nyt huomata tietynlaista muutosta itsessäni ja tavassa suhtautua elokuviin. Ennen elokuvaprojektia ei olisi tullut mieleenkään tarttua hongkongilaiseen romanttiseen draamaan, nyt In The Mood For Loven katseleminen ei tuottanut suurtakaan tuskaa.


Elokuvassa kaksi pariskuntaa muuttavat naapureihin. Toisen perheen rouva kärsii yksinäisyydestä miehensä työmatkojen takia ja toimittajana työskentelevän miehen vaimo tekee aivan liikaa töitä. Melko pian elokuvan alussa näiden kahden yksinäisen kohtalot kietoutuvat yhteen ja muutenkin parivaljakolla on kohta yhteisiä huolenaiheita.


In The Mood For Love on hidastempoinen, mutta samalla jotenkin kiehtova elokuva. Roolisuoritukset ovat kaurismäkeläisen hitaita, mutta myös vahvoja. Ensikatsomisen jälkeen elokuvasta jää hieman tyhjä olo ja voi olla, että täydellisesti avautuakseen In The Mood For Love vaatisi varmaankin toisen katselukerran.


Ainoana pienenä miinuksena elokuvasta voisi todeta musiikin. Puolivälissä elokuvaa tuntuu siltä, että leffassa pyörii vain yksi kappale repeatilla, mutta olihan elokuvassa sentään muitakin kappaleita.


Neljä tähteä


Nolla nukahdusta


tiistai 22. helmikuuta 2011

#242: Joulutarina

Jouluaiheiset elokuvat herättävät jo ajatuksena kevyehkön puistatuksen varsinkin tällaisessa ei-niin-jouluihmisessä. Jos elokuvan nimi sattuu vielä olemaan piinallisesti Joulutarina, jonka pääosassa on 11-vuotias leikkipyssystä haaveileva pojankoltiainen, tuntuu 93 minuuttia jo etukäteen tuskastuttavan pitkältä.

Leffan juoni tulikin jo lyhyessään selitettyä. Ralphilla on superhieno joululahjapyssy mielessä, jota vanhemmat eivät kuitenkaan ole pojalle hankkimassa vaarallisuuden takia. Joulusuunnitelmat menevät pikkukaverilla muutenkin mönkään osin vahingossa ja osin tahallistenkin jekkujen takia.

Pakko myöntää, että ennakkoluuloista huolimatta Joulutarina oli ihan sympaattinen, joskaan ei kovin syvällinen elokuva. Hauskoja kohtauksia ja pikkukaveria näyttelevä Peter Billingsley on oikein mainio. Hauskana knoppina googlauksen jälkeen todettakoon, että Billingsley ei ole kokenut perinteistä lapsitähden kohtaloa, vaan jatkanut uraansa aivan menestykkäästi muun muassa tuottajana (http://finnish.imdb.com/name/nm0082526/).

Kolme tähteä

Nolla nukahdusta

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

#234: Liikkuva linna


Leffaprojektin toinen animetuotos Liikkuva linna on odotellut pöydälläni toista kuukautta. Ehdin jo aloitella leffan katsomista, mutta Amazonin leffapaketti ja tv-sarjamaraton pitkittävät onneksi tämän Hayao Miyazakin tuotoksen katsomista.
Liikkuva linna liikkuu lähes yhtä syvissä sfääreissä kuin aiemmin tiirailemani Laputa. Nuori tyttö on turhamainen ja Turhatar-noita muuttaakaan tyttösen vanhaksi mummoksi. Mummotyttö lähtee harhailemaan kukkuloille ja törmää erikoisen velho/noita/whatever (?) Haurun Liikkuvaan linnaan ja sen eriskummallisiin asukkaisiin. Ja niin edespäin seuraavan kahden tunnin ajan.
Liikkuva linna on valmistunut vuonna 2004, joten 80-luvulla tehtyyn Laputaan verrattuna se on verrattomasta kauniimman näköinen. Paikka paikoin leffassa on jopa kauniiden maisemien ansiosta edes hiukan imua, mutta pakko tunnustaa, että pystyin välttämään vain vaivoin nukahdukset Liikkuvan linnan seurassa. Kenties nukahtamattomuus johtui siitä, että katsoin elokuvan noin viidessä osassa.
Kaksi tähteä
Nolla nukahdusta

tiistai 15. helmikuuta 2011

#226: Juhlat



Leffaprojektin ensimmäinen todellinen yllätys tapahtui eilen illalla. Odotukset eivät todellakaan olleet korkealla kuorittuani Juhlat-nimisen dogmaleffan muoveista ja ladattuani sen dvd-soittimeen. Käsivarakuvaus, epätarkan oloinen kuva ja yksinäinen mies kävelemässä autiota tietä pitkin antoivat osviittaa todella pitkästä tunnista ja 40 minuutista.


Tunnelma kääntyi nopeasti, tosin elokuvan katsoneet tietävät, ettei mihinkään hirvittävän riemukkaisiin tunnelmiin leffan nimestä huolimatta. Harvoin olen kokenut leffan parissa niin pysähdyttäviä kokemuksia kuin Juhlia katsoessani.


Juonta voi googlailla tarkemmin, mutta summattuna erikoinen joukko sukulaisia kerääntyy juhlimaan isukin 60-vuotispäiviä. Leffan todellinen käännekohta tapahtuu pian alun jälkeen erään isän pojan juhlapuheen muuttuessa iloisista tunnelmista varsin synkäksi. Ja tämän tematiikan ja vahvojen hahmojen tiimoilla kuluukin koko elokuva.


Kerta kaikkiaan pysäyttävä kokemus ja järkyttävä elokuva muutenkin. Ja yksi harvoista yhdeltä istumalta katsomistani leffaprojektin elokuvista.


Viisi tähteä


Nolla nukahdusta

maanantai 14. helmikuuta 2011

#229: Loma Roomassa



Viime viikko vierähti flunssan kourissa sairasvuoteella, mutta leffaprojekti edistyi vasta eilen. Syynä tähän oli mittava tv-sarjamaraton 30 Rockin ja Entouragen parissa. Nyt täytyy ottaa hieman kiriä leffojen suhteen, jotta päästään taas itse asiaan.

Välttelen selvästikin edelleen kahta listan häntäpään elokuvaa, tosin eri syistä. Liikkuva linna –animepätkää olen jo vähän aloitellut ja yrittänyt välttää nukahdusta, Joulutarina taas sen sijaan on edelleen muoveissa odottamassa.

Amazonin paketit pelastivat minut kuitenkin näiden kahden pätkän katselulta, joten sain ottaa tarkasteluun Loma Roomassa (Roman Holiday, 1953). Audrey Hepburn esittää Roomassa vierailulla olevaa prinsessaa, joka lähtee yöllä unilääketokkuroissaan palatsistaan karkuteille. Kuin sattumalta hänet löytää skandaalinhakuinen toimittaja (Gregory Peck), joka päättää myydä stoorin prinsessasta edustamalleen uutistoimistolle.

Roomaa upeasti esittele elokuva on juoneltaan hyvin perinteinen romanttinen komedia, jossa tosin Hepburn on kertakaikkisen loistava. Jälkigooglaus tiesikin kertoa, että Oscarinhan neito roolistaan pokkasi eikä syyttä. Samainen Wikipedia-linkki sanoi myös elokuvan olevan maailman neljänneksi paras romanttinen elokuva heti Casablancan, Tuulen viemän ja West Side Storyn jälkeen. Tiedä häntä, Loma Roomassa oli ensimmäinen näkemäni tuon listan elokuva.

Neljä tähteä

Nolla nukahdusta