sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

#140: The Social Network

Leffaprojektin tarkoituksena on käydä listaa läpi suurin piirtein käänteisessä kronologisessa järjestyksessä. Facebook-addiktina The Social Network oli kuitenkin pakko napata Makuunin hyllystä mukaan heti ensimmäisessä tilaisuudessa.

Pari ajatusta heräsi mieleen leffan jälkeen: olisiko pätkä saanut niin paljon kunniaa osakseen, jos tarinana olisi ollut joku muu nörttiteollisuuden ilmentymä Facebookin sijaan? Elokuvahan päättyi Facebookin nousun alkuun, joten vastaavanlaisen kässärin olisi saanut aikaan lukuisista muistakin nettifirmoista?

Ajallisesti The Social Network osui tietysti juuri oikeaan aikaan, siihen, kun koko maailma varmasti tietää, mikä on Facebook. Mutta se, että se on saanut niin paljon kiitosta elokuvakriitikoiden ja muiden suitsuttajien parissa, on hienoinen yllätys. Näyttelijäsuoritukset ovat ihan ookoo, käsikirjoitus ihan ookoo, mutta mitään huikeaa elokuvallista elämystä The Social Network ei mielestäni tarjonnut. Ehkä hyvä tarina riittää?

Tarinana viisi tähteä

Elokuvana kolme tähteä

Nolla nukahdusta

#224: Rosemaryn painajainen

Leffaprojektin aikana eteen on varmasti tuleva vähintäänkin muutama elokuva, jotka muistaa ainakin ohuelti nähneensä. Olen kuitenkin tehnyt sen periaatepäätöksen, että ainakin sellaiset pätkät, joista en välittömästi muista juonta ja loppuratkaisua, joutuvat uudelleenkatsottavien elokuvien listalle.

Olin melko varma, että olin nähnyt Rosemaryn painajaisen aiemmin, mutta sekoitan sen johonkin toiseen leffaan, sillä harvoin on tullut katsottua näin puuduttavaa leffaa. Kauhu ei muutenkaan ole suosikkigenreni (yllätys!) ja tällaiset Rosemaryn painajaisen kaltaiset psykotrillerit/kauhut vielä vähemmän.

Olihan elokuva kuvallisesti ihan hieno, mutta juoni 2010-lukulaisittain kovin ennalta-arvattava tai ainakin arvattavissa. Rosemaryn roolin vetänyt Mia Farrow oli kyllä hyvä, mutta muut roolit eivät tehneet mainittavaa vaikutusta. Ehkä aika on ajanut tämän lefan pelottavuuden ohi?

Kaksi tähteä

Muutama torkahdus

#225: Neljä naurettavaa naapuria

Valistuneemmat lukijani osaavat varmasti jo arvata, että Marxin leffaveljestenkin tuotanto on minulle täysin uusi aluevaltaus. Mitäpä sitä sen kummemmin harmittelemaan tai selittelemään, oma leffamakuni on ollut melkoisen suoraviivainen, aivan samalla tavalla kuin musiikkimakuni: yksinkertaista, helppoa ja nopeaakin.

Marxin Neljä naurettavaa naapuria (Duck Soup) kolahtaakin hyvin omaan leffamakuuni. Suurena kreisikomedian ja muunkin hölmöilyn ystävänä jälkikäteen analysoituna näiden Marx-veljesten vaikutus on varmasti ollut mielettömän suuri. Näen sieluni silmin nuoren Jim Carreyn fiilistelevän näiden hervottoman nopeatempoisten mustavalkopätkien kanssa.

Jos Fellinin Cabirian yöt teki vaikutuksen hieman toisessa tyylilajissa, niin vahvan vaikutuksen teki myös Neljä naurettavaa naapuria. Viiden tähden vaikutuksen.

Viisi tähteä.

Nolla nukahdusta.