sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Big Fish

Leffaprojekti on ollut tauolla jonkin aikaa, kun tv-sarjat ovat vieneet voiton. Uusin suosikki on Parks and Recreation, joka taitaa pyöriä MTV Komedialla kotimaisella nimellä Puisto-osasto. Jos ei ole tuttu sarja ja The Office -tyyppinen huumori kiinnostaa, niin tsekatkaapa. Pikkukaupungin puisto-osaston toimistotyöntekijöistä kertova sarja on _huikea_.

Ja sitten asiaan. Tim Burton. Hieno mies, mutta hänen tuotanto on aina ollut vähän turhan korkealentoista minun mieleeni. Ehkä Saksikäsi Edward vielä menettelee, mutta muuten en ole mitään suuria hurraahuutoja hänen leffoistaan saanut.

Big Fish menee ehkä osittain samaan genreen kuin Forrest Gump, vaikka Evan McGregorin esittämä päähenkilö onkin aavistuksen verran enemmän tajuissaan ja tästä maailmasta kuin Hanksin Gump. Joka tapauksessa, Big Fish on melko eeppinen kertomus kaverista, jonka elämä on tarinoiden siivittämää ja tavallisestakin riiausreissusta mies osaa rakennella maailman mahtavimman tarinan.

Big Fish oli kelpo pätkä, joskin loppua kohti tunnelma hieman latistui ja jälleen kerran elokuva kärsi hieman yli kahden tunnin pituudesta.

Kolme tähteä, nolla nukahdusta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti