100 leffaa

#210: Ystävät hämärän jälkeen

2011-06-25T03:14:00.001-07:00

Vampyyreita ei minunkaan kaltainen realisti ole pystynyt viime vuosina välttämään ainakaan julkisuudessa. Sen sijaan olen onnistunut sivuuttamaan kaikki Twilightit ja ylipäänsä kaikenlaisen yliluonnollisuudet aina, joten Ystävät hämärän jälkeen -elokuvaan suhtauduin luonnollisestikin huomattavan suurella varauksella.

Paperilla Ystävät hämärän jälkeen kuulostaa kamalalta: ruotsalainen vampyyrielokuva, jossa 12-vuotias koulukiusattu poika ystävystyy samanikäisen verenhimoisen vampyyrin kanssa.

Todellisuudessa Ystävät hämärän jälkeen onnistuu aika hyvin ohittamaan vampyyrimäisyyden ja keskeiseen osaan elokuvassa nousee 12-vuotiaan pojan kohtalo kiusattuna ja yksinäisenä kaverina sekä hänen syväksi muuttuva ystävyys vampyyrityttö Eliä kohtaan.

Draamallisesti elokuva toimii koko kaksituntisen ajan ja ainakin minulle elämäni ensimmäinen vampyyrielokuva toimi yllättävän hyvin. Ei nyt ihan neljää tähteä, mutta ei tosin kahtakaan.

Kolme tähteä

Nolla nukahdusta

#208: Ed Wood

2011-06-25T03:13:00.001-07:00

Tässä leffaprojektin aikana on tullut välteltyä muutamia elokuvia ja genrejä. Koska tällainen genrevälttely perustuu ennen muuta omiin ennakkoluuloihin tietyistä elokuvista ja lajityypeistä, listan läpikäyminen järjestyksessä on omiaan vähentämään näitä turhiakin ennakkopelkoja.

Johnny Depp ja Tim Burton on yksi yhdistelmä, jota olen pyrkinyt välttämään.

Miesten seitsemästä yhteisestä leffasta olen nähnyt vain Saksikäsi Edwardin eikä muita ole oikeastaan tehnyt mieli katsoakaan.

Ed Wood on näiden miekkosten toinen yhteinen tuotos Saksikäden jälkeen. Maailman huonoimmalle leffaohjaajalle tehty mustavalkoinen kunnianosoitus olikin yllättävän tavallinen elokuva, siis tavallinen Depp/Burton-akselilla. Ja sehän sopii minulle! Aivan mahtavaa kamaa kerta kaikkiaan ja varsinkin Martin Landau upeana Bega Lugosina loihti leffaan sellaisen tunnelman että oksat pois!

Viisi tähteä

Nolla nukahdusta

#209: Täydellinen rikos

2011-06-07T11:18:00.001-07:00

Hitchcockin Köysi oli yksi leffaprojektin ensimmäisiä pätkiä ja taisin jo sitäkin aikanaan vuolaasti hehkuttaa. Jostain syystä Köysi ja tämä Täydellinen rikos (Dial M For Murder, 1954) ovat jääneet Hitchcock-listaltani näkemättä, mutta hyvä, että tuli nyt erehdys korjattua.

Täydellinen rikos lienee Hitchcockia tyypillisimmillään. Tapahtumat sijoittuvat jälleen pääosin yhteen ainoaan paikkaan, tällä kertaa huoneistoon, jossa pitäisi tapahtua täydellinen vaimon palkkamurha. Kuten arvata saattaa, kaikki ei mene aivan suunnitelmien mukaan ja edessä onkin poliisitutkinta asioiden todellisesta laidasta.

Täydellinen rikos ei ehkä ole näyttelijäsuorituksiltaan esimerkiksi Köyden veroinen suoritus, vaikka naispääosassa Grace Kelly nähdäänkin. Juoni ja sen käänteet saavatkin pääosan tässä mainiossa, mainiossa elokuvassa!

Neljä tähteä

Nolla nukahdusta

Big Fish

2011-05-22T10:45:00.001-07:00

Leffaprojekti on ollut tauolla jonkin aikaa, kun tv-sarjat ovat vieneet voiton. Uusin suosikki on Parks and Recreation, joka taitaa pyöriä MTV Komedialla kotimaisella nimellä Puisto-osasto. Jos ei ole tuttu sarja ja The Office -tyyppinen huumori kiinnostaa, niin tsekatkaapa. Pikkukaupungin puisto-osaston toimistotyöntekijöistä kertova sarja on _huikea_.

Ja sitten asiaan. Tim Burton. Hieno mies, mutta hänen tuotanto on aina ollut vähän turhan korkealentoista minun mieleeni. Ehkä Saksikäsi Edward vielä menettelee, mutta muuten en ole mitään suuria hurraahuutoja hänen leffoistaan saanut.

Big Fish menee ehkä osittain samaan genreen kuin Forrest Gump, vaikka Evan McGregorin esittämä päähenkilö onkin aavistuksen verran enemmän tajuissaan ja tästä maailmasta kuin Hanksin Gump. Joka tapauksessa, Big Fish on melko eeppinen kertomus kaverista, jonka elämä on tarinoiden siivittämää ja tavallisestakin riiausreissusta mies osaa rakennella maailman mahtavimman tarinan.

Big Fish oli kelpo pätkä, joskin loppua kohti tunnelma hieman latistui ja jälleen kerran elokuva kärsi hieman yli kahden tunnin pituudesta.

Kolme tähteä, nolla nukahdusta

#212: Länsirintamalta ei mitään uutta

2011-04-30T12:24:00.000-07:00

Tokkopa on mikään ihme, että natsit eivät juuri perustaneet Länsirintamalta ei mitään uutta leffan juurena toimineesta kirjasta (kunnon toimittajana linkkailen luonnollisesti aina Wikipediaan).

Sen sijaan on melkoinen ihme, että elokuvaa pidetään kaikkien vuosien jälkeenkin fantastisena kuvauksena sodan ahdistuksista. Minusta elokuva oli pitkäveteinen ja jopa puuduttava.

Saksalaispojan sotaretkestä ole elokuvassa tule mitään sodan ylistystä, vaan enemmänkin sota on ahdistava kokemus ja sitä se tuntuu olevan myös koko komppanian väelle. Siinä missä Tuntemattomassa sotilaassa oli paikka paikoin hyvinkin huumoripitoista meininkiä, jäävät Länsirintaman hauskat kohtaukset ahdistavuuden varjoon.

Toki myös allekirjoittaneen kosketuspinta ensimmäisen maailmansodan tapahtumiin lepää lähinnä yläasteen historiantuntien varassa. Kun toisen maailmansodan tapahtumat ovat historianoviisillekin joten kuten tiedossa, piti leffan taustoittamiseksi 1. maailmansota lueskella suosikkilähteestäni läpi ihan ajatuksen kanssa.

Elokuvan voisi ehkä kiteyttää erään ex-kolleganin tokaisuun erään yrityksen pikkujouluista, josta muodostui siten vuosiksi slogan kaveripiirissä. "Ei hyvä eikä huono."

2,5 tähteä

Joitakin hetkittäisiä torkahduksia

#213: Jeanne D'Arcin kärsimys

2011-04-27T03:52:00.000-07:00

#213: Jeanne D'Arcin kärsimys

Elokuvahistoriasta vain hyvin vähän tietämättömänä Jeanne D'Arcin kärsimykseen vuodelta 1928 on hyvin vaikea suhtautua. Itse asiassa se saattaa olla jopa mahdotonta. Minun mielestäni tämä mykkäelokuva oli yksinkertaisesti puuduttava, hidastempoinen, tylsä, mitäänsanomaton ja ankea.

Mutta huonous pitää pystyä jotenkin myös perustelemaan. Okei, leffa nyt ainakin ensinnäkin on tosi vanha. Toisaalta sekään ei anna anteeksi sitä, että vuonna 1928 olisi ollut jotenkin hyväksyttävämpää tehdä huonompia elokuvia kuin vaikkapa vuonna 1933 (ks. arvioni Neljä naurettavaa naapuria.)

Ehkä Marxin veljesten esimerkki oli huono, sillä huonokin komedia antaa ehkä enemmän anteeksi. Entäpä sitten äänet? Ehkä en pitänyt elokuvasta siksi, että siitä puuttui jotain sellaista, mitä olen tottunut elokuvissa _kuulemaan_.

Ei, se ei johtunut äänistä. Veikkaisin, että tuomio olisi ollut jopa huonompi kuin äänten kanssa. Leffa nyt ei vain jostain ehkä sittenkin selittämättömästä syystä osunut kohdalleen, eikä onnistunut koskettamaan millään tasolla.

Yksi tähti

Puolittainen nukahdus

#223: Panssarikenraali Patton

2011-04-26T12:43:00.000-07:00

Sotahistoria on yksi heikkouksiani, joten Pattonia katsellessa oli hyvin aikaa googlailla Pattonin, Rommelin ja ylipäätään toisen maailmansodan tapahtumia. Eipä silti, ei olisi tarvinnut, sillä ei Patton mitenkään tylsä elokuva ollut.

Leffaprojektin aikana olen itse asiassa ruvennut jopa ihan pitämään sotaelokuvista. Varsinainen räiskintä ei koskaan ole ollut erityisemmin mieleen, mutta vahvat henkilöhahmot ja tarinat sodan keskellä puhuttavat. Siksipä Pattonin vahva henkilö jaksaa kantaa tämänkin leffan alusta loppuun saakka mitä parhaiten.

Pattonissa sotiminen itsessään onkin sivuseikka, vaikka panssarikenraali rakastaakin sotaa enemmän kuin mitään muuta. Kenraalin silmät kirkastuvat runoista ja siitä, kun hän pystyy antamaan saksalaiselle Rommelille tai omissa joukoissaan kisaaville kenraaleille kunnolla turpaan. Välillä Patton ottaa kunnon johtajan tapaan itsekin kuonoon ja ainakin kerran oikein kunnolla, vähintääkin henkisesti.

Leffa makaa vahvasti George C. Scottin upean Patton-roolin varassa. Scottin roolisuoritus on kerrassaan huikea ja jättää kyllä natsit ja leffan sankarit ja antisankarit varjoonsa. Napakymppi kerta kaikkiaan. (Jälkikäteinen googlaus näyttää, Oscar-raati oli samaa mieltä. Tosin Scott ei ottanut palkintoa vastaan.)

Pituudesta on pakko rokottaa se viides tähti. Edelleenkin kolme tuntia elokuvasta kuin elokuvasta on liikaa.

Neljä tähteä

Nolla nukahdusta

#221: Barry Lyndon

2011-04-14T12:19:00.001-07:00

Okei, tässä vaiheessa projektia voidaan jo myöntää hävytön leffasivistymättömyyteni ja suoranaiset ennakkoluuloni. Ilman tätä projektia näkemättä olisi jäänyt todella laaja joukko leffoja, joihin en olisi koskenut pitkällä tikullakaan aiemmin. Olen nähnyt animepätkiä (en diggaa), uusia sotaleffoja ja taidepätkiäkin. Moukkuuteni leffojen saralla saattaa tämän projektin jälkeen vähentyä huomattavasti.

Yksi suurimmista ennakkoluuloistani on kohdistunut elokuviin, jotka sijoittuvat yli 50 vuotta menneisyyteen. Leffoja, jotka sijoittuvat sadan, kahdensadan tai jopa kolmensadan vuoden taakse en ole edes viitsinyt katsella. Syy: ei mitään yhtymäkohtia nykypäivään, realismin puute, yksinkertaisesti vain viitseliäisyyden puute.

Barry Lyndon oli elokuva, johon tartuin niin sanotusti pitkällä tikulla: elokuva sijoittuu jonnekin 1700-luvulle, kertoo onnenonkijasta joka kulkee tiensä köyhyydestä rikkauksiin ja on kaiken lisäksi vielä Stanley Kubrickin ohjaama (en erityisemmin ole koskaan pitänyt Kellopeli Appelsiinista.) Kun tähän lisätään vielä liki kolmen tunnin pituus, oli piina valmis alkamaan.

Vaan eipä alkanutkaan. Barry Lyndon oli aivan mahtava kokemus, todella upea elokuvaelämys, elokuva, jonka kaikkien olisi syytä nähdä. On vaikea kuvailla leffan herättämiä tunteita tarkasti, mutta jotenkin elokuvan tunnelma onnistuu viemään katsojan todellakin 1700-luvun ankeuksiin. Kubrick taisikin kuvata osan elokuvan kohtauksista autenttisessa kynttilänvalossa ja tämä näkyy. Tunnelmallisesti yksi kauneimpia leffoja ever.

Viisi tähteä

Nolla nukahdusta

#216: Kruunupäitä ja hyviä sydämiä

2011-04-12T00:07:00.000-07:00

Kruunupäitä ja hyviä sydämiä on Obi-Wan Ken.. eikun Sir Alec Guinnessin aivan posketon musta komedia ajalta, jolloin edes vanhempani eivät olleet syntyneet. Elokuva istuu täydellisesti siihen samaan perinteeseen, jota olen tässä blogissani jo aiemmin vuodattanut (mm. Arsenikkia ja vanhoja pitsejä), joten lienee selvää, että odotukset elokuvalle olivat kovat. Obi-Wan Kenob.. eikun Alec Guinness näyttelee leffassa Louis Mazzinia, jonka äiti on kaukaista sukua aatelissuvulle. Itse asiassa niin kaukaista, että vaatisi peräti kahdeksan suvun jäsenen kuoleman ennen kuin Mazzinista tulisi itse herttua. Mazzinin äidin kuoltua huonon kohtelun aatelissuvulta saatuaan Mazzini päättää ryhtyä tuumasta toimeen ja alkaa teloittamaan aatelisia mitä kekseliäimmillä tavoilla päästäkseen herttuaksi herttuan paikalle. That’s it? No ei aivan. Obi-Wan.. eikun Alec Guinness näyttelee Mazzinin lisäksi elokuvan kaikki muutkin keskeiset roolit eli käytännössä murhattavat kohteensa. Joukossa on merikarhuja, vanha nainen, juoppo pappi ja niin edelleen. Ja miten hyvin näytteleekin! Obi-Wa.. eiku Alec Guinnessin suoritukset ovat niin hersyvän hauskoja, että puolitoistatuntinen menee kuin siivillä. Ei voi kuin lämpimästi suositella! Viisi tähteä Nolla nukahdusta

#217: Fanny ja Alexander

2011-04-08T02:44:00.000-07:00

Voisikohan mahdollisesti olla niin, että Fanny ja Alexander on naapurimaamme kaikkien aikojen menestynein (tai ainakin palkituin) elokuva? Tiedä häntä, mutta jälleen kerran selkäpiitä karmi, kun kaivelin elokuvan paketista. Teatteriperhe, 1920-luvun Ruotsi ja pituutta reilusti yli elokuvan lakisääteisen 1,5 tunnin rajan. Eli odotettavissa oli piinaavat tunnit.

Elokuvan kesto on itse asiassa 188 minuuttia eli vähän yli kolme tuntia. Vaikka leffan kesto on ajallisesti pitkä, sijoittuu se itse asiassa vain muutaman vuoden ajanjaksolle. Leffan keskiössä pitäisi ainakin nimen mukaisesti olla Fanny ja Alexander, Ekdahlin perheen nuorimmat lapset. Enemmän elokuva kuitenkin kertoo Ekdahlin suvusta sekä mielestäni ennen kaikkea Ekdahlin perheen rouvasta. Esimerkiksi nimihahmo Fannylla on elokuvassa hädin tuskin muutama vuorosana, Alexanderin elämää ja ajatuksien elokuvassa puidaan sen sijaan paljonkin enemmän.

Fanny ja Alexander on hauska, mutta samalla tosi koskettava. Hahmot ovat herkullisia, eniten mieleen jää varmasti teatteriperheen patriootti, naistennaurattaja Gustav Adolf sekä pirullinen piispa Vergerus, josta paha oikein huokuu.

Loppua kohden elokuva muuttuu erikoisemmaksi ja oudommaksi, mutta ei se neljää tähteä huonommaksi tätä elokuvaa tee. Mainio ja kaunis elokuva.

Neljä tähteä

Nolla nukahdusta

#218: Menneisyyden ote

2011-04-05T05:48:00.000-07:00

Clint Eastwoodista ei voi olla pitämättä, vaikka ei suuri leffafriikki olisikaan. Itse asiassa en tunne juuri ketään, joka ei arvostaisi tätä papparaista, joka legendaarisen näyttelijänuran lisäksi on luonut vaikuttavan uran ohjaajana.

Jostain syystä Kirjeitä Iwo Jimalta ei kuitenkaan kolahtanut, kuten aiemmasta postauksestani voi päätellä. Sen sijaan Menneisyyden ote kolahti ja oikein hyvin kolahtikin. Miksi?

1) Lajityyppi. Murhamysteeri, joka loppupeleissä keskittyykin muutaman lapsuudenkaveruksen elämän kohtaloihin, jonka keskellä on nuoren tytön murha. Silti katsoja odottaa loppuun asti, kuka lopulta oli murhaaja.

2) Näyttelijät. Sean Penn ja Kevin Bacon ovat aina olleet minun mieleisiäni näyttelijöitä. Sen sijaan Tim Robbinsia en ole juuri koskaan pitänyt kovinkaan ihmeellisenä näyttelijänä, vaikka The Shawshank Redemption hyvä leffa onkin. Menneisyyden otteessa Robbins kuitenkin pärjäsi oikein hyvin, en tosin tiedä oliko se nyt aivan Oscarin arvoinen, mutta menköön nyt.

3) Tunnelma. Elokuvassa on jäätävän synkkä tunnelma. Ei paljon naurata. Näin synkkä, mutta sitäkin koukuttavampi elokuva on harvinaisuus.

Viisi tähteä

Nolla nukahdusta

#219: Mary and Max

2011-04-04T09:04:00.000-07:00

”Nelikymppinen newyorkilaismies ryhtyy kirjeenvaihtoon kahdeksanvuotiaan australialaistytön kanssa.” Mary and Maxin juonikuvaus on yksi erikoisimmista ja oudoimmista leffatakakansista pitkään aikaan.

Pettymys leffan ensisekuntien aikana oli kuitenkin valtava. Mitä helvettiä, vaha-animaatio? Wallace & Gromit? Argh. Kuten kaikki (kaksi) lukijaani osaavat varmaan arvata, en suuremmin ole animaatioleffojenkaan ystävä.

Mutta eipä tuomita ennen kuin tipahtaa. Mary and Max oli yksi hienoimmista, hauskimmista ja samalla surullisimmista elokuvista koskaan. Newyorkilaisella Maxilla ja aussityttö Marylla on yhteisiä ongelmia ja huolia; molemmat ovat epäsuosittuja ja epätavallisia ja täyttävät kertaheitolla luuserin tai jopa yhteiskunnan hylkiön roolin. Varsinkin Maxin hahmo on kaikkine fobioineen ja ihmispelkoineen niin jäätävän surullinen hahmo, että pahaa tekee.

Mary and Max on absurdi, mutta samalla jotenkin hyvin todenmukainen kuvaus siitä, millaista yksinäisyys voi pahimmillaan olla ja millaista on aito ja välitön ystävyys.

Tämä leffa aiheutti todellakin kylmiä väreitä positiivisessa mielessä. Erityispojot vielä Philip Seymor Hoffmanin ääninäyttelylle Maxin roolissa.

Viisi tähteä

Nolla nukahdusta

#220: Manhattan

2011-04-02T00:55:00.000-07:00

Liityin eilen Facebook-fanisivulle, joka kuvastaa täydellisesti tunteeni Woody Allenin Manhattania kohtaan. Kiinnostuneet löytävät ryhmän täältä:

http://www.facebook.com/pages/VITTU-MITÄ-PASKAA/273336379540

Okei, Woody Allenin tuotantoahan toki kuuluisi arvostaa korkealle ja ainakin vannoutuneet leffafriikkiystäväni tuntuvat vannovat Allenin tuotannon nimeen. En ole nähnyt miehen mittavasta tuotannosta läheskään kaikkea, mutta ainakin tähän asti näkemäni tuotokset ovat olleet varsin samanlaisia kuin nyt arviossa oleva Manhattan.

Allenin hahmo on outo, puheripulista kärsivä ja moninaisissa naissuhteissa rimpuileva antisankari. Elokuvan keskeistä antia on Allenin hahmon ja hänen yhtä ongelmaisen ystävänsä Yalen kanssa käydyt keskustelut, jotka eivät tunnu johtavan yhtään mihinkään. Henkilöhahmot kaikkinensa ovat joko tyhjänpäiväisiä tai vastenmielisiä. Esimerkiksi muuten mainion näyttelijän Diane Keatonin roolihahmo Allenin ja Yalen tyttöystävänä/rakastajattarena/vihamiehenä on yksinkertaisesti ärsyttävä.

Ehkä Allenin leffojen tarkoitus onkin ärsyttää juuri minunkaltaisiani katsojia? Ehkä en vain osaa löytää Allenin hienoutta, dialogin moninaisuutta ja muuta tärkeää? Tiedä häntä, mutta minulle ei yksinkertaisesti kolahtanut.

Yksi tähti

Nolla nukahdusta

#140: The Social Network

2011-03-20T09:47:00.001-07:00

Leffaprojektin tarkoituksena on käydä listaa läpi suurin piirtein käänteisessä kronologisessa järjestyksessä. Facebook-addiktina The Social Network oli kuitenkin pakko napata Makuunin hyllystä mukaan heti ensimmäisessä tilaisuudessa.

Pari ajatusta heräsi mieleen leffan jälkeen: olisiko pätkä saanut niin paljon kunniaa osakseen, jos tarinana olisi ollut joku muu nörttiteollisuuden ilmentymä Facebookin sijaan? Elokuvahan päättyi Facebookin nousun alkuun, joten vastaavanlaisen kässärin olisi saanut aikaan lukuisista muistakin nettifirmoista?

Ajallisesti The Social Network osui tietysti juuri oikeaan aikaan, siihen, kun koko maailma varmasti tietää, mikä on Facebook. Mutta se, että se on saanut niin paljon kiitosta elokuvakriitikoiden ja muiden suitsuttajien parissa, on hienoinen yllätys. Näyttelijäsuoritukset ovat ihan ookoo, käsikirjoitus ihan ookoo, mutta mitään huikeaa elokuvallista elämystä The Social Network ei mielestäni tarjonnut. Ehkä hyvä tarina riittää?

Tarinana viisi tähteä

Elokuvana kolme tähteä

Nolla nukahdusta

#224: Rosemaryn painajainen

2011-03-20T09:46:00.001-07:00

Leffaprojektin aikana eteen on varmasti tuleva vähintäänkin muutama elokuva, jotka muistaa ainakin ohuelti nähneensä. Olen kuitenkin tehnyt sen periaatepäätöksen, että ainakin sellaiset pätkät, joista en välittömästi muista juonta ja loppuratkaisua, joutuvat uudelleenkatsottavien elokuvien listalle.

Olin melko varma, että olin nähnyt Rosemaryn painajaisen aiemmin, mutta sekoitan sen johonkin toiseen leffaan, sillä harvoin on tullut katsottua näin puuduttavaa leffaa. Kauhu ei muutenkaan ole suosikkigenreni (yllätys!) ja tällaiset Rosemaryn painajaisen kaltaiset psykotrillerit/kauhut vielä vähemmän.

Olihan elokuva kuvallisesti ihan hieno, mutta juoni 2010-lukulaisittain kovin ennalta-arvattava tai ainakin arvattavissa. Rosemaryn roolin vetänyt Mia Farrow oli kyllä hyvä, mutta muut roolit eivät tehneet mainittavaa vaikutusta. Ehkä aika on ajanut tämän lefan pelottavuuden ohi?

Kaksi tähteä

Muutama torkahdus

#225: Neljä naurettavaa naapuria

2011-03-20T09:45:00.001-07:00

Valistuneemmat lukijani osaavat varmasti jo arvata, että Marxin leffaveljestenkin tuotanto on minulle täysin uusi aluevaltaus. Mitäpä sitä sen kummemmin harmittelemaan tai selittelemään, oma leffamakuni on ollut melkoisen suoraviivainen, aivan samalla tavalla kuin musiikkimakuni: yksinkertaista, helppoa ja nopeaakin.

Marxin Neljä naurettavaa naapuria (Duck Soup) kolahtaakin hyvin omaan leffamakuuni. Suurena kreisikomedian ja muunkin hölmöilyn ystävänä jälkikäteen analysoituna näiden Marx-veljesten vaikutus on varmasti ollut mielettömän suuri. Näen sieluni silmin nuoren Jim Carreyn fiilistelevän näiden hervottoman nopeatempoisten mustavalkopätkien kanssa.

Jos Fellinin Cabirian yöt teki vaikutuksen hieman toisessa tyylilajissa, niin vahvan vaikutuksen teki myös Neljä naurettavaa naapuria. Viiden tähden vaikutuksen.

Viisi tähteä.

Nolla nukahdusta.

#227: Kick-Ass

2011-02-28T10:39:00.001-08:00

Leffaprojektissa ollaan viimeisten viikkojen aikana oltu kohtalaisen vakavissa tunnelmissa. Jos Joulutarinaa ei lasketa, mukaan on mahtunut synkkää sotaelokuvaa, hongkongilaista draamaa ja tanskalaista tragediaa (?). Kick-Ass olikin sitten jotain ihan muuta.

Kuten blogin lukijat saattavat arvata, ennakkoasenteeni tällaisia supersankarihömpötyksiä kohtaan ovat tietysti luonnostaan jo negatiivisia. Viimeisin näkemäni supersankarileffa taisi olla ensimmäinen X-Men-pätkä joskus vuonna miekka ja kypärä ja sekin meni yli meikäläisen hilseen.

Muistan kyllä Kick-Assin tulon ensi-iltaan, eihän siitä ole aikaa kuin vuoden verran. Valtavat mainosjulisteet, joissa seikkaili nuorimies vihreässä kalsariasussa ja tyttö violetissa peruukissa. Ei kiitos, ei ole mun leffa.

Nyt projektin pakottamana on vedettävä sanat takaisin. Kick-Ass oli kertakaikkisen hauskaa viihdettä ja supersankaruuskin oli elokuvassa tuotu luonnollisesti inhimilliselle tasolle, eihän päähenkilö ole supersankari ollenkaan, vaan tavallinen nörttipoika. Pääosan esittäjänä olisikin voinut olla kuka tahansa nörttinäyttelijä Michael Ceran luuserihahmoista.

Kick-Ass oli epärealistista, hauskaa, veristä ja ennen kaikkea viihdyttävää. Juuri sopiva pätkä leffaprojektin puuduttavalta tuntuneeseen väliin.

Neljä tähteä

Nolla nukahdusta, todellakin!

#228: Kirjeitä Iwo Jimalta

2011-02-28T10:37:00.001-08:00

Jostain syystä sotaelokuvat ovat olleet minulle aina tosi vaikea genre. Sotaelokuvat ovat ensinnäkin puuduttavan yksitotisia: alussa elokuvassa laiskotellaan tai ollaan muuten vain tylsistyneitä tunnin verran ja sen jälkeen taistellaan verissäpäin seuraavat puolitoista tuntia. Ei ole minua varten.

Toinen tunnustus sotaelokuvien suhteen onkin vaikeampi myöntää julkisesti. Olen jostain syystä ollut aina todella epäkiinnostunut sotahistoriasta. Noloa, mutta valitettavan totta. Tämä lienee tärkein syy, miksi sotaelokuvat eivät ole juuri koskaan natsanneet, ehkä muutamaa koomisempaa poikkeusta lukuun ottamatta (Kolme kuningasta yms.)

Kirjeitä Iwo Jimalta oli kahdesta edellä mainitusta syystä melko raskasta katsottavaa. Varmasti tämä elokuva oli sinänsä palkintonsa aikanaan ansainnut ja ehkä on väärin katsoa tätä Eastwoodin tavallaan kaksiosaista leffaa pelkästään yhdestä näkövinkkelistä, mutta silti. Ei irronnut meikäläiselle.

Hahmoja tuntui olevan liiankin kanssa ja ehkäpä tästä syystä nämä japanilaiset sotasankarit jäivät jotenkin ohuen oloisiksi.

Kaksi tähteä

Pari torkahdusta

#230: In the Mood for Love

2011-02-23T22:36:00.001-08:00

Vaikka leffaprojekti on vasta alussa, alan jo nyt huomata tietynlaista muutosta itsessäni ja tavassa suhtautua elokuviin. Ennen elokuvaprojektia ei olisi tullut mieleenkään tarttua hongkongilaiseen romanttiseen draamaan, nyt In The Mood For Loven katseleminen ei tuottanut suurtakaan tuskaa.

Elokuvassa kaksi pariskuntaa muuttavat naapureihin. Toisen perheen rouva kärsii yksinäisyydestä miehensä työmatkojen takia ja toimittajana työskentelevän miehen vaimo tekee aivan liikaa töitä. Melko pian elokuvan alussa näiden kahden yksinäisen kohtalot kietoutuvat yhteen ja muutenkin parivaljakolla on kohta yhteisiä huolenaiheita.

In The Mood For Love on hidastempoinen, mutta samalla jotenkin kiehtova elokuva. Roolisuoritukset ovat kaurismäkeläisen hitaita, mutta myös vahvoja. Ensikatsomisen jälkeen elokuvasta jää hieman tyhjä olo ja voi olla, että täydellisesti avautuakseen In The Mood For Love vaatisi varmaankin toisen katselukerran.

Ainoana pienenä miinuksena elokuvasta voisi todeta musiikin. Puolivälissä elokuvaa tuntuu siltä, että leffassa pyörii vain yksi kappale repeatilla, mutta olihan elokuvassa sentään muitakin kappaleita.

Neljä tähteä

Nolla nukahdusta

#242: Joulutarina

2011-02-22T10:42:00.000-08:00

Jouluaiheiset elokuvat herättävät jo ajatuksena kevyehkön puistatuksen varsinkin tällaisessa ei-niin-jouluihmisessä. Jos elokuvan nimi sattuu vielä olemaan piinallisesti Joulutarina, jonka pääosassa on 11-vuotias leikkipyssystä haaveileva pojankoltiainen, tuntuu 93 minuuttia jo etukäteen tuskastuttavan pitkältä.

Leffan juoni tulikin jo lyhyessään selitettyä. Ralphilla on superhieno joululahjapyssy mielessä, jota vanhemmat eivät kuitenkaan ole pojalle hankkimassa vaarallisuuden takia. Joulusuunnitelmat menevät pikkukaverilla muutenkin mönkään osin vahingossa ja osin tahallistenkin jekkujen takia.

Pakko myöntää, että ennakkoluuloista huolimatta Joulutarina oli ihan sympaattinen, joskaan ei kovin syvällinen elokuva. Hauskoja kohtauksia ja pikkukaveria näyttelevä Peter Billingsley on oikein mainio. Hauskana knoppina googlauksen jälkeen todettakoon, että Billingsley ei ole kokenut perinteistä lapsitähden kohtaloa, vaan jatkanut uraansa aivan menestykkäästi muun muassa tuottajana (http://finnish.imdb.com/name/nm0082526/).

Kolme tähteä

Nolla nukahdusta

#234: Liikkuva linna

2011-02-16T22:47:00.000-08:00

Leffaprojektin toinen animetuotos Liikkuva linna on odotellut pöydälläni toista kuukautta. Ehdin jo aloitella leffan katsomista, mutta Amazonin leffapaketti ja tv-sarjamaraton pitkittävät onneksi tämän Hayao Miyazakin tuotoksen katsomista.

Liikkuva linna liikkuu lähes yhtä syvissä sfääreissä kuin aiemmin tiirailemani Laputa. Nuori tyttö on turhamainen ja Turhatar-noita muuttaakaan tyttösen vanhaksi mummoksi. Mummotyttö lähtee harhailemaan kukkuloille ja törmää erikoisen velho/noita/whatever (?) Haurun Liikkuvaan linnaan ja sen eriskummallisiin asukkaisiin. Ja niin edespäin seuraavan kahden tunnin ajan.

Liikkuva linna on valmistunut vuonna 2004, joten 80-luvulla tehtyyn Laputaan verrattuna se on verrattomasta kauniimman näköinen. Paikka paikoin leffassa on jopa kauniiden maisemien ansiosta edes hiukan imua, mutta pakko tunnustaa, että pystyin välttämään vain vaivoin nukahdukset Liikkuvan linnan seurassa. Kenties nukahtamattomuus johtui siitä, että katsoin elokuvan noin viidessä osassa.

Kaksi tähteä

Nolla nukahdusta

#226: Juhlat

2011-02-15T11:12:00.000-08:00

Leffaprojektin ensimmäinen todellinen yllätys tapahtui eilen illalla. Odotukset eivät todellakaan olleet korkealla kuorittuani Juhlat-nimisen dogmaleffan muoveista ja ladattuani sen dvd-soittimeen. Käsivarakuvaus, epätarkan oloinen kuva ja yksinäinen mies kävelemässä autiota tietä pitkin antoivat osviittaa todella pitkästä tunnista ja 40 minuutista.

Tunnelma kääntyi nopeasti, tosin elokuvan katsoneet tietävät, ettei mihinkään hirvittävän riemukkaisiin tunnelmiin leffan nimestä huolimatta. Harvoin olen kokenut leffan parissa niin pysähdyttäviä kokemuksia kuin Juhlia katsoessani.

Juonta voi googlailla tarkemmin, mutta summattuna erikoinen joukko sukulaisia kerääntyy juhlimaan isukin 60-vuotispäiviä. Leffan todellinen käännekohta tapahtuu pian alun jälkeen erään isän pojan juhlapuheen muuttuessa iloisista tunnelmista varsin synkäksi. Ja tämän tematiikan ja vahvojen hahmojen tiimoilla kuluukin koko elokuva.

Kerta kaikkiaan pysäyttävä kokemus ja järkyttävä elokuva muutenkin. Ja yksi harvoista yhdeltä istumalta katsomistani leffaprojektin elokuvista.

Viisi tähteä

Nolla nukahdusta

#229: Loma Roomassa

2011-02-14T04:38:00.001-08:00

Viime viikko vierähti flunssan kourissa sairasvuoteella, mutta leffaprojekti edistyi vasta eilen. Syynä tähän oli mittava tv-sarjamaraton 30 Rockin ja Entouragen parissa. Nyt täytyy ottaa hieman kiriä leffojen suhteen, jotta päästään taas itse asiaan.

Välttelen selvästikin edelleen kahta listan häntäpään elokuvaa, tosin eri syistä. Liikkuva linna –animepätkää olen jo vähän aloitellut ja yrittänyt välttää nukahdusta, Joulutarina taas sen sijaan on edelleen muoveissa odottamassa.

Amazonin paketit pelastivat minut kuitenkin näiden kahden pätkän katselulta, joten sain ottaa tarkasteluun Loma Roomassa (Roman Holiday, 1953). Audrey Hepburn esittää Roomassa vierailulla olevaa prinsessaa, joka lähtee yöllä unilääketokkuroissaan palatsistaan karkuteille. Kuin sattumalta hänet löytää skandaalinhakuinen toimittaja (Gregory Peck), joka päättää myydä stoorin prinsessasta edustamalleen uutistoimistolle.

Roomaa upeasti esittele elokuva on juoneltaan hyvin perinteinen romanttinen komedia, jossa tosin Hepburn on kertakaikkisen loistava. Jälkigooglaus tiesikin kertoa, että Oscarinhan neito roolistaan pokkasi eikä syyttä. Samainen Wikipedia-linkki sanoi myös elokuvan olevan maailman neljänneksi paras romanttinen elokuva heti Casablancan, Tuulen viemän ja West Side Storyn jälkeen. Tiedä häntä, Loma Roomassa oli ensimmäinen näkemäni tuon listan elokuva.

Neljä tähteä

Nolla nukahdusta

#241: Skandaalihäät

2011-01-27T12:16:00.000-08:00

Leffaprojekti otti vähän takapakkia Amazonin kiikuttaessa kotiin 30 Rockin 3. tuotantokauden. Televisiosarjojen kuluttajana dvd-boksit toimivat parhaiten omalla kohdallani ja hyvät sarjat tulee kahlattua pikavauhtia tuotantokausittain.

The Philadelphia Story eli suomeksi Skandaalihäät vaikutti etukäteisodotuksiltaan huikealta. Gary Grant on tietenkin yleensä aina loistava ja tässä blogissakin olen useasti hehkuttanut James Stewartia, joten ainakin pääosiltaan kyseessä piti olla laatuleffa.

Juoni oli aika peruskauraa. Ex-mies, juorutoimittaja ja kaunotar siinä keskellä. Ja tulevat häät, näsäviisas teinityttö ja mölkki uusi aviomies. Siinäpä kamaa kerrakseen komedian aineksiksi.

Vaan eipä toiminut tällä kertaa. Leffa oli ylipitkä ja henkilöt eivät tässä leffassa jotenkin syttyneet missään kohtaa henkiin komedian vaatimalla tavalla. Vaatimaton suoritus kerta kaikkiaan, edes Stewart ei tätä elokuvaa pelastanut.

Kaksi tähteä

Nolla nukahdusta

#233: Infernal Affairs

2011-01-10T23:23:00.000-08:00

Tämänkertainen arvio on hyvä aloittaa asiaan hyvin löyhästi liittyvällä muistelulla. Olin työmatkalla Pariisissa vajaa kymmenkunta vuotta sitten erään suomalaisen julkkispariskunnan kanssa. Pariisin yöelämässä oppaanamme toimi Pariisissa asuvassa suomalaismies, joka vei meidät paikalliseen pintaliitomestaan, nimeltään muistaakseni VIP Room. Paikka ei ollut kovinkaan tuttu oppaallemme ja jonot juottolaan olivat todella pitkät. Jostain syystä paikan portsari bongasi yhden seurueemme mieshenkilöistä ja luuli tätä mitä ilmeisimmin joksikin kansainväliseksi tähdeksi, sillä pääsimme jonon ohi suoraan ravintolan keskellä sijaitsevaa vip-karsinaan.

Istuimme alas ja syvennyimme drinkkilistaan, kun oppaamme sananmukaisesti jäykistyi paikalleen. Kaveri kuiskasi minulle, että tilaat pullon vodkaa nyt heti pöytään. Tutkin hinnastoa ja olin pian 1 500 markkaa köyhempi. "Otatte nyt kohteliaasti yhdet paukut ja sitten lähdetään nopeasti pois täältä", opas totesi. Oppaan mukaan meidän pöydämme viereiset pöydät oli kansoitettu Pariisin hongkongilaismafian nokkamiehillä, joita ei ollut syytä katsoa ja muutenkin käytöksen piti olla moitteetonta. Tämän kuultuamme drinkeissä ei kauaa nokka tuhissut ja vaihdoimme kapakkaa.

Tästä pääsemmekin sopivasti päivän elokuvaan, hongkongilaiseen Infernal Affairsiin, josta minulla ei valitettavasti ole lainkaan niin paljon kerrottavaa kuin tuosta illasta Pariisin yössä. Rikollis/mafiajengin johtaja pistää oppipoikansa poliisikouluun, joista yksi päätyy undercover-agentiksi ja toinen rikospoliisin johtopaikoille. Tämän parivaljakon kamppailua hyvän ja pahan kanssa elokuvassa seurataan, mutta mielestäni leffa ei pysty luomaan kovinkaan intensiivistä tai koukuttavaa tunnelmaa.

Ei muuta sanottavaa.

0 nukahdusta

2 tähteä

#244: King Kong

2011-01-07T01:57:00.001-08:00

Muutin maalta Helsinkiin elokuussa 1996. Kuukautta aiemmin ensi-iltansa oli saanut IndependenceDay - Maailmojen sota -elokuva, jota suuntasimme niin ikään maalta muuttaneen kaverini kanssa tiirailemaan Helsingin parhaaseen elokuvateatteriin Bristoliin. Kokemus oli aikajärisyttävä. THX-äänet ja mieletön valkokangas olivat jotain sellaista, mitä ei Suomussalmennuorisoseurantalon kiertävässä leffateatterissa päässyt tapahtumaan.

Eipä enää 3D-ajalla tuo THX-leffa varmasti tuntuisi juuri miltään. Tällä lyhyellä alustuksella yritänpäästä käsiksi eilen tiirailemaan elokuvaan, King Kong vuodelta 1933. Olisi typeräälähteä vilkuilemaan King Kongia nykypäivän (3D)-lasien läpi, vaan on yritettävä matkustaaajassa liki 80 vuotta taaksepäin ja koettaa miettiä, millainen vaikutus sillä oli silloin.

Nykyihmisen silmistä King Kong on kökön näköinen, hirviöt epäaitoja ja niin edelleen. Kysyinkollegalta, miten hän elokuvaan suhtautui ja hänen kommenttinsa oli jotain hellyttävän sympaattiseen viittaavaa. Ja sitähän se totta vie onkin. Käsikirjoituksella elokuva eikoreile, näyttelijäsuoritukset eivät juuri vakuuta, mutta pirun sympaattinenhan King Kongon. Myös gorillahahmossa on jotain sellaista ihmismäistä aitoutta, jollainen koettaisiin nykyelokuvassa teeskentelyksi.

Kolme tähteä

Nolla nukahdusta

#237: Ystäväni Harvey

2011-01-05T12:15:00.000-08:00

Leffaprojektissa alkaa olla kasassa kymmenkunta leffaa ja jo tähän mennessä vastaan olla tullut kolme James Stewartin elokuvaa, josta tämä viimeisin Harvey vuodelta 1950 nappaa toistaiseksi ehdottomasti pisimmän korren.

Sivistyneemmät ovat tietysti tienneet James Stewartin näyttelijänlahjat minua kauemmin. Omalla listallani Stewart nousee aivan kärkinimiin suosikkinäyttelijöissäni, samaan kategoriaan Robert De Niron ja Dustin Hoffmanin kanssa.

Harveyssa Stewart esittää 50-luvun "Forrest Gumpia", hieman yksinkertaista miekkosta, joka elelee autuaan onnellista elämää jättiläisjäniksen eli pookan kanssa.

Komediallinen leffa sisältää tietysti muutamia typeriä kliseitä ja opetuksia, mutta ei Stewartin karismaa pääroolissa Elwood P. Doydina vähennä pätkääkään. Miehen umpipositiivinen hahmo on kerta kaikkiaan niin rakastettava, ettei tätä leffaa voi mitenkään olla ihailematta.

Lisää Stewartia on tulossa lähiaikoina ainakin Skandaalihäiden merkeissä, mikäli nyt Amazonin paketti sattuu löytämään tiensä perille.

Viisi tähteä

Nolla nukahdusta

#238: Kolme väriä punainen

2011-01-02T04:24:00.000-08:00

Olemme jälleen raskaiden elokuvien äärellä. Jos animepätkät hirvittävät tämän projektin tiimoilla, niin samoin hirvittävät nämä kaikenlaiset taide-elokuvat, jollaiseksi epäilemättä myös Kolme väriä -trilogia lasketaan. Kieslowskin saagasta ensimmäisenä kohdalle osui Punainen, trilogian viimeinen leffa ja toivottavaa on, ettei listalta myöhemmässä vaiheessa löydy enempää värisarjan elokuvia.

Okei, leffa on aika maltillisen mittainen (1.35), mutta silti turkasen puuduttava. Valokuvamalli etsii itseään ja törmää vanhaan, naapureidensa puheluita salakuuntelevaan tuomariin ajettuaan tämän koiran päälle. Ja siinäpä se. Sitten puhutaan, puhutaan ja puhutaan ja seuraillaan samalla nuoren tuomarin elämän karikoita.

Huh huh. Ei tästä oikeastaan jäänyt käteen mitään.

Kaksi tähteä.

0,5 nukahdusta. Leffan jälkeen uni tuli välittömästi.

Leffat

2011-01-01T11:13:00.000-08:00

Rita Hayworth - avain pakoon (1994)*

Kummisetä (1972) *

Kummisetä, osa II (1974) *

Hyvät pahat rumat (1966) *

Pulp fiction - tarinoita väkivallasta (1994)*

Inception (2010)

Schindlerin lista (1993)

Valamiesten ratkaisu (1957)

Yksi lensi yli käenpesän (1975)*

Yön ritari (2008)

Imperiumin vastaisku (1980)*

Taru sormusten herrasta - Kuninkaan paluu (2003)

Seitsemän samuraita (1954)

Tähtien sota (1977) *

Mafiaveljet (1990)*

Casablanca (1942)

Fight Club (1999)*

City of God (2002)

Taru sormusten herrasta - Sormuksen ritarit (2001)

Takaikkuna (1954)*

Huuliharppukostaja (1968)

Kadonneen aarteen metsästäjät (1981) *

Toy Story 3 (2010) *

Psyko (1960) *

Epäillyt (1995) *

Matrix (1999)

Uhrilampaat (1991) *

Seitsemän (1995)*

Ihmeellinen on elämä (1946)

Memento (2000)*

Taru sormusten herrasta - Kaksi tornia (2002)

Auringonlaskun katu (1950)

Dr. Strangelove or: How I Learned to Stop Worrying and Love the Bomb (1964) *

Forrest Gump (1994) *

Leon (1994)*

Citizen Kane - sensatioiden mies (1941) *

Ilmestyskirja. Nyt. (1979) *

Vaarallinen romanssi (1959)

American Beauty (1999) *

American History X (1998) *

Taksikuski (1976) *

Terminator 2 - tuomion päivä (1991)*

Pelastakaa sotamies Ryan (1998)

Punainen kyynel (1958) *

Amélie (2001)*

Alien - kahdeksas matkustaja (1979)

WALL·E (2008)*

Arabian Lawrence (1962)

The shining - hohto (1980)*

Henkien kätkemä (2001)

Kunnian polut (1957)

Clockwork Orange - Kellopeliappelsiini (1971)*

Nainen ilman omaatuntoa (1944)

Kuin surmaisi satakielen (1962)

Pianisti (2002)

Muiden elämä (2006)

The Departed (2006)

M - kaupunki etsii murhaajaa (1931)

Kaupungin valot (1931)

Aliens - paluu (1986)

Tahraton mieli (2004) *

Unelmien sielunmessu (2000)*

Sukellusvene U-96 (1981)

Kolmas mies (1949)

L.A. Confidential (1997) *

Reservoir Dogs (1992)*

Chinatown (1974)

Sierra Madren aarre (1948)

Nykyaika (1936)

Kaunis elämä (1997)*

Monty Pythonin hullu maailma (1975) *

Paluu tulevaisuuteen (1985)*

The Prestige (2006)

Pan's Labyrinth (2006)

Kuin raivo härkä (1980)*

Cinema Paradiso (1988)

Laulavat sadepisarat (1952)

Piukat paikat (1959) *

Kwai-joen silta (1957)*

Rashomon - paholaisen portti (1950)

Kaikki Eevasta (1950)

Amadeus (1984)*

Once upon a time in America - suuri gangsterisota(1984)

Vihreä maili (1999)*

Full Metal Jacket (1987)

2001: Avaruusseikkailu (1968)

Kunniattomat paskiaiset (2009)*

Diktaattori (1940)

Braveheart - taipumaton (1995)

Polkupyörävaras (1948)

Poikamiesboksi (1960)

Up - kohti korkeuksia 3D (2009)*

Perikato (2004)

Gran Torino (2008)*

Metropolis (1927)

Puhallus (1973) *

Gladiaattori (2000)

Maltan haukat (1941)

Armoton (1992)

Elefanttimies (1980)

Sin City (2005)*

Mr. Smith lähtee Washingtoniin (1939)

Oldboy (2003)

Alaston satama (1954)

Indiana Jones ja viimeinen ristiretki (1989) *

Jedin paluu (1983)*

Rebekka (1940)

Suuri pakoretki (1963)

Die hard - vain kuolleen ruumiini yli (1988)*

Batman Begins (2005)

Prinsessa Mononoke (1997)

Tappajahai (1975)*

Hotelli Ruanda (2004)

Slummien miljonääri (2008)*

Seitsemäs sinetti (1957)

Blade Runner (1982)

Fargo (1996)*

Menetetty maa (2007)

Ajojahti (1995)*

Kenraali (1926)

Ihmemaa Oz (1939)

Pahan kosketus (1958)

Vain muutaman dollarin tähden (1965)

Ran (1985)

Yojimbo - onnensoturi (1961)

District 9 (2009)

Snatch - hävyttömät (2000) *

Kuudes aisti (1999)*

Todistaja (1957)

Annie Hall (1977)

Donnie Darko (2001)

Mansikkapaikka (1957)

Kauriinmetsästäjä (1978)*

Lannistumaton Luke (1967)

Avatar (2009)

Muukalaisia junassa (1951)

Tulikärpästen hauta (1988)

The Big Lebowski (1998)*

Sheriffi (1952)

140.The Social Network (2010) 10.3.2011

Kill Bill: Vol. 1 (2003)*

Tapahtuipa eräänä yönä (1934)

Platoon - nuoret sotilaat (1986) *

Leijonakuningas (1994)*

Erämaan armoille (2007)

There Will Be Blood (2007)

Kohtalon avain (1946)

Million Dollar Baby (2004) *

Leluelämää (1995) *

Butch ja Kid - auringonlaskun ratsastajat (1969)

Tuulen viemää (1939)

Auringonnousu (1927)

Mantshurian kandidaatti (1962)

The wrestler - Painija (2008) *

Trainspotting (1996)*

Ben-Hur (1959)

Scarface - Arpinaama (1983)*

Vihan hedelmät (1940)

Miehuuskoe (1967)*

Syvä uni (1946)

Päiväni murmelina (1993)*

Kultakuume (1925)

Brianin elämä (1979)*

Medusan sinetti (2007)

Amores perros - rakkaat koirat (2000)

Nemoa etsimässä (2003) *

Terminator - tuhoaja (1984) *

Stand by me - viimeinen kesä (1986)*

Black Swan (2010)

How to Train Your Dragon (2010)

Parhaat vuodet (1946)

Puuta, heinää ja muutama vesiperä (1998)*

The thing - 'se' jostakin (1982)

Casino (1995)*

V niin kuin verikosto (2006)

Chaplinin poika (1921)

12 apinaa (1995) *

Hikinen iltapäivä (1975)

Katseeseen kätketty (2009)

Rottatouille (2007)*

Ikiru - tuomittu (1952)

Gandhi (1982)

Pelon palkka (1953)

Star Trek (2009)

Pirulliset (1955)

8 1/2 (1963)

Prinsessan ryöstö (1987)

Pimeydessä vaeltava (1955)

Nürnbergin tuomio (1961)

Ihmeperhe (2004)*

Naapurini Totoro (1988)

Suurkaupungin hait (1961)

Will Hunting (1997)*

Peli on menetetty (1956)

Kukkoilijat (2008)

Hurja joukko (1969)

Kasvot kuvaruudussa (1976)

Viettelyksen vaunu (1951)

Perhonen lasikuvussa (2007)

Tie (1954)

400 kepposta (1959)

Manaaja (1973)

Ihmisen pojat (2006)

Vankileiri 17 (1953)

Naisen naamio - Persona (1966)

Kuka pelkää Virginia Woolfia? (1966)

Taistelu Algeriasta (1966)

Ed Wood (1994)

Täydellinen rikos (1954)

Ystävät hämärän jälkeen (2008)

Big Fish (2003) 22.5.2011

Länsirintamalta ei mitään uutta (1930) 28.4.2011

Jeanne d'Arcin kärsimys (1928) 26.4.2011

Magnolia (1999) *

Rocky (1976) *

Kruunupäitä ja hyviä sydämiä (1949) 2.4.2011

Fanny ja Alexander (1982) 31.3.2011

Menneisyyden ote (2003) 29.3.2011

Mary and Max (2009) 28.3.2011

Manhattan (1979) 26.3.2011

Barry Lyndon (1975) 4.4.2011

Kill Bill: Vol. 2 (2004)*

Panssarikenraali Patton (1970) 17.4.2011

Rosemaryn painajainen (1968) 6.3.2011

Neljä naurettavaa naapuria (1933) 3.3.2011

Juhlat (1998) 14.2.2010

Kick-Ass (2010) 28.2.2011

Kirjeitä Iwo Jimalta (2006) 26.2.2011

Loma Roomassa (1953) 13.2.2010

In the Mood for Love (2000) 22.2.2011

The Truman Show (1998) *

Pirates of the Caribbean: Mustan helmen kirous(2003) *

Infernal Affairs (2002) 8.1.2011

Liikkuva linna (2004) 16.2.2011

Crash (2004/I) *

Arsenikkia ja vanhoja pitsejä (1944) 1.1.2011

Ystäväni Harvey (1950) 4.1.2011

Kolme väriä: Punainen (1994) 1.1.2011

Meidän vastaeronneitten kesken (1940) 30.12.2010

Cabirian yöt (1957) 28.12.2010

Skandaalihäät (1940) 27.1.2011

Joulutarina (1983) 20.2.2011

Pirullista peliä (1972) 27.12.2010

Köysi (1948) 24.12.2010

Viisi vuodenaikaa (2003) 24.12.2010

Monsterit oy (2001)*

Laputa - Linna taivaalla (1986) 22.12.2010

Mies joka ampui Liberty Valancen (1962) 23.12.2010

Mulholland Drive (2001) 19.12.2010

* = Nähty aiemmin

#236: Arsenikkia ja vanhoja pitsejä

2010-12-31T23:04:00.001-08:00

Okei, minulla oli kyllä käsitys, että Arsenikkia ja vanhoja pitsejä on klassikkoelokuva, mutta Helsingin kaupunginteatterin rummutettua näytöstä Asko Sarkolan ja Esko Roineen naishahmoilla, ajattelin elokuvankin olevan vain Piukat paikat -tyyppinen hassuttelu, jossa miehet pukeutuvat naisiksi.

Kaupunginteatterissa (joka on itseltäni vielä näkemättä), hassuttelua haetaan siis miehet pukeutuvat naiseksi -asetelmassa, mutta elokuvassa kaksi murhanhimoista vanhaa tätiä ovat aivan aitoja naishahmoja. Ja se tuntuu riittävän hauskuuden ylläpitämiseksi.

Arsenikissa on perinteiset farssin ainekset ja aimo annos mustaa huumoria. Vanhat, herttaiset vanhatpiiat murhaavat joutessaan taloon eksyviä yksinäisiä miehiä arsenikilla, syanidilla ja muilla herkuilla höystetyllä viinillä. Kun tähän perusasetelmaan lisätään Theodor Rooseveltiksi jämähtänyt sisarenpoika, juuri avioitunut ikuinen poikamies, muutama poliisi, murhanhimoinen sisarenpoika oudon lääkärinsä kera ja liuta muita erikoisuuksia, on soppa valmis.

Arsenikkia oli nyt toinen Gary Grantin leffa putkeen ja yltää mielestäni tässä pätkässä aika paljon parempaan suoritukseen. Dialogi on jälleen nopeaa ja tapahtumat farssimaiseen tyyliin todella nopeita ja väärinkäsityksiä täynnä. Erinomainen elokuva!

Viisi tähteä

Nolla nukahdusta

#239: Meidän vastaeronneiden kesken

2010-12-31T00:39:00.001-08:00

Jos joku teistä (toistaiseksi) harvalukuisista lukijoista ihmettelee, miksi leffat menevät vähän erikoisessa järjestyksessä eteenpäin, niin syy on yksinkertainen. Klassikkopätkien etsimisessä on välillä hankaluuksia ja muutama listan loppupään leffa on vielä Amazonista tilauksessa, joten aivan kronologiseen järjestykseen ei tällä listalla päästä. Alkuperäisidea lopusta alkuun päin säilyy kuitenkin tälläkin tavalla ihan järkevänä.

Listan tässä vaiheessa alkaa oikeasti tulla vastaan tosi mukavia elokuvia. Olen itse suuri komedian ja farssien ystävä, joten ennakko-odotukset Meidän vastaeronneiden kesken (His Girl Friday) -pätkästä olivat korkealla.

Ammatillisestikin elokuva sijoittuu mielenkiintoiseen lehtiympäristöön ja päähenkilönä on osuvasti kollega, The Morning Post -lehden röyhkeääkin röyhkeä päätoimittaja Walter Burns, jonka roolin vetäisee Gary Grant. Leffassa päätoimittajan ex-vaimo ja huippureportteri Hildy (Rosalind Russell) tulee ilmoittamaan ex-ukolleen menevänsä uusiin naimisiin nörtin vakuutusmyyjä Brucen kanssa. Tämä ei tietenkään ex-miehelle sovi ja yrittää kaikin keinoin estää exänsä temput. Kun nainen kaiken lisäksi ilmoittaa ottavansa loparit toimittajan pestistään, joutuu Burns käyttämään kaikki keinot. Onneksi kaupungissa on päällä suuri murhajutun käsittely, jonka parissa ex-vaimo joutuu miettimään, haluaako olla toimittaja vai perheenäiti.

Aihepiiriltään toimittajamaailmaan sijoittuvassa leffassa on edelleenkin yllättävän paljon nykytoimittajiinkin päteviä kuvauksia. Skuupin perässä arkiset aiheet, kuten naimisiinmeno ja perhesuhteet saattavat jäädä töiden varjoon ja tätä kuvausta leffassa käsitellään osuvasti.

Silti puurot ja vellit ovat hiukan sekaisin tässä ihan mukiinmenevässä elokuvassa. Dialogi on _todella_ nopeaa, jopa niin nopeaa, että heikompaa hirvittää eikä ainakaan meikäläisen englannintaidoilla pärjää ilman tekstityksiä. Leffassa menee kuitenkin hieman draama, komedia ja farssimaisuuskin sekaisin jättäen loppujen lopuksi hieman tyhjän vaikutelman.

Arvoin kolmen ja neljän tähden välillä, mutta kyllä tämä neljään kallistuu. Lisäpiste optimaalisesta pituudesta (1h 23min).

Neljä tähteä

Nolla nukahdusta

#240: Cabirian yöt

2010-12-29T01:31:00.001-08:00

Kuten blogini lukijat arvannevat (teitä on blogilistan mukaan yksi kappale!), olen sivistymätön myös Fellinin elokuvien suhteen. Ainoa kontaktini tämän italialaismestarin tuotoksiin on Mikko Kuustosen biisin Kaktusviinaa-alkusäkeet, joissa todetaan elämän olevan kuin leffaa Fellinin. Sanojen tarkoitusperää olen pohtinut vuosikausia ja joudun luultavasti katsomaan useammankin Fellinin tuotoksen ennen kuin noiden sanojen merkitys avautuu.

Top 250 -listan ensimmäinen Fellini-leffa oli Cabirian yöt. Totta kai epäilevänä Tuomaana arvelin IMDB:n listoilla olevan kirjoitusvirheen, eihän minkään elokuvan nimi voi olla Cabirian yöt, vaan kyse on tietenkin Caribian öistä. Kun ensimmäistä Google-osumat Caribian yöt -haulla viittasivat turkulaiseen kylpylään, oli uskottava, että elokuva on todellakin Cabirian yöt.

Cabiria on onnea etsivä ilotyttö Roomassa. Leffa alkaa musertavalla kohtauksella, jossa poikaystävä tuuppaa tai ainakin toivoo tuuppaavansa Cabirian jokeen ja juoksee rahojen kanssa tiehensä. Oikeastaan elokuvan ensimmäiseen kohtaukseen tiivistyy Cabirian elämä, joka on aaltoilua rakkaudesta toiseen ja onnesta karmeaan epätoivoon. Cabiria on kuitenkin perusluonteeltaan optimisti, joka tuntuu nousevan jaloilleen vaikka kulkeekin pettymyksestä toiseen.

Elokuva kulkee hieman episodimaisesti tarinasta toiseen tai oikeastaan yöstä yöhön, kuten nimikin sen sanoo. Cabirian yöt on kuvaukseltaan todella kaunis ja Cabiriaa esittävä, Fellinin silloinen vaimo Guilietta Masina, on kertakaikkiaan hurmaava hieman höpsönä ja luottavaisena prostituoituna.

Aivan viiteen tähteen leffaa ei uskalla korottaa, yksi piste napsahtaa pois muutamasta ylipitkästä ja puuduttavasta kohtauksesta. Elokuva oli kuitenkin erinomaisesta ennakko-odotusten vastainen, positiivinen ja kaunis kuvaus.

Neljä tähteä

Nolla nukahdusta

#243: Pirullista peliä

2010-12-27T01:59:00.000-08:00

Yksi keskeisimmistä syistä leffan hyvyyteen/huonouteen löytyy elokuvan pituudesta. Yleisesti ottaen lyhyt, mutta huono leffa vituttaa paljon vähemmän kuin ylipitkäksi venytetty, hyväkin tuotos. Aika harvoin vastaan on tullut yli kaksituntista elokuvaa, jonka olisi toivonut jatkuvan vielä paljon pidempään.

Pirullista peliä eli Sleuth vuodelta 1972 pisti ensivilkaisulta hirvittämään 2.18 kestollaan. Kun elokuva vielä alkoi brittiläiseen tyyliin melko hitaasti ja jaaritellen, leffaprojektikin alkoi jälleen kerran mietityttämään.

Sleuthissa menestynyt dekkarikirjailija on menettänyt vaimonsa hunsvotille, joka kirjailijan pyynnöstä saapuu selvittelemään asioita kirjailijan kartanoon. Pian käy ilmi, että on alkamassa peli, joka lopulta päättyisi hunsvotin hengenlähtöön. Siinäpä lyhyesti leffan peruskaava, jota kestääkin sitten lähes kaksi ja puoli tuntia. Kirjailija ja hunsvotti keksivät vuoron perään toisilleen toinen toistaan ilkeämpiä jekkuja murhamysteerien ympärillä.

Ei Sleuth nyt huono pätkä ollut, vähän turhan pitkä vain. Puoli tuntia pois, niin leffa olisi ollut omasta mielestäni mestariteos. Pisteet kuitenkin Laurence Olivierille, joka vetäisi leffassa upean roolin. Tuollaista brittiaksenttia tuskin nykypäivänä kuulee muualla kuin Oxfordin yliopiston kielikeskuksessa.

Kolme tähteä

Nolla nukahdusta

#246: Viisi vuodenaikaa

2010-12-24T23:02:00.001-08:00

Lähtökohtaisesti olen aina kategorioinut Kaukoidässä tuotetut (taide)elokuvat kategoriaan KP. Ennakkoajatuksiltaan paljolti uskonnon, henkien, uskomusten ja muun vastaavan piirissä pyörivät leffat eivät vain olen omaa, hyvin rajattua leffamakuani hivellet.

Viisi vuodenaikaa osuu juuri tähän genreen ja ehdottomasti yksi leffoista, jota en missään nimessä olisi katsonut ilman tätä leffaprojektia. Kim Ki-dukin ohjaama elokuva vaikutti kuitenkin sopivan rauhalliselta väijyttävältä jouluaaton ähkyyn, jolloin ainoa vaihtoehto oli muutenkin paikallaan oleminen, pienikin liikkuminen teki kinkun ja muiden lisukkeiden täyttämän vatsan takia olon vähintäänkin tuskaisaksi.

Viisi vuodenaikaa on viiteen pätkään jaettu episodielokuva, joka pyörii enemmän tai vähemmän mestarin ja hänen oppipoikansa ympärillä. Kuten hyvä-paha-tematiikkaa yhdistelevät leffat yleensäkin, mestari on vanha ja viisas ja oppipoika nuori ja tyhmä. Leffa alkaa keväästä ja päättyy neljän vuodenajan myötä jälleen kevääseen.

Jo ensimmäisestä episodista alkaen elokuva nappaa voimakkaasti mukaansa ja olikin ensimmäinen leffaprojektin elokuva, jonka katsoin yhdeltä istumalta loppuun. Lähes kokonaan lammella ja lammella sijaitsevassa mökissä/temppelissä tapahtuva leffa on jumalattoman kaunis, jossa vuodenajat ja niiden vaihtuminen pääsee todelliseen rooliin.

Elokuva kertoo todella vähin elein sen, mistä ihmiselossa perimmältään on kysymys. Elämä on mestarille ja varsinkin oppipojalle valintoja, joista oppi tuntuu tarttuvan vain kantapään kautta ja samanlaiset virheet kiertävät sukupolvelta toiselle.

Ennakko-odotukset kääntyivät siis todellakin ympäri ja elokuva oli yksi puhuttelevimmista pätkistä, mitä olen kuunaan nähnyt. Pisti kerrankin miettimään.

Ainoa negatiivinen asia, joka elokuvassa jäi mietityttämään oli se, miten vanha mestari pääsi aina kyttäilemään lammen rannalle oppipoikansa touhuja, vaikka mökin laiturissa oli vain yksi vene. Mestari taisikin olla jonkinmoinen meedio muutenkin.

Viisi tähteä

Nukahtamiskerroin: Nolla nukahdusta

#245: Köysi

2010-12-24T03:04:00.001-08:00

Koska motivaatio ei ollut tarpeeksi korkealla korealaisen hengellisen leffan katselemiseen, päätin skipata jouluaatonaattona Viisi vuodenaikaa ja vilkaista listan numeron 245, Köysi. Alfred Hitchcockin elokuvat lienevät tuttuja lähes jokaiselle ja itsekin olen niitä muutaman katsellut, mutta jostain erikoisesta syystä Köysi on jäänyt katsomatta.

Juoni on kutkuttava. Leffan alussa pari opiskelijapoikaa (lienevätkö pariskunta?) pistävät kuristamalla kylmäksi toverinsa Davidin ja piilotavat kaverin puuarkkuun. Jotta homma ei kävisi liian helpoksi, edessä ovat juhlat, joita kaveruksista rohkeampi ryydittää jatkuvilla murhaviittauksilla ja päättää tarjoilla jopa juhla-aterian arkun kannelta.

Leffan sankariksi nousee älykäs Rupert, jota esittää jo edellisestä länkkäristä tuttu James Stewart. Köysi nouseekin huippuleffaksi juuri Stewartin ansiosta. Miehen näyttelijäntyö yhdistettynä erittäin napakkaan käsikirjoitukseen nostaa tämän leffan näkemieni Hitchcock-leffojen kärkeen.

Köysi osoitti, että hyvällä käsikirjoituksella pääsee pitkälle, eikä turhaa lavastekikkailua tarvita. Käytännössä elokuva tapahtuu yhdessä ainoassa huoneessa ja elokuva pysyykin kasassa käsittämättömän upean dialogin ansiosta. Mestariteos kertakaikkiaan, myös pituutensa ansiosta. Tuntiin ja seitsemääntoista minuuttiin mahtuu kaikki olennainen.

Viisi tähteä

Nukahtamiskerroin: Nolla nukahdusta

#249: Mies joka ampui Liberty Valancen

2010-12-23T13:09:00.000-08:00

Kuukauden western -leffasarjaa tuli kyttäiltyä joskus lapsuusvuosina isän kanssa lauantai-iltaisin. Tuohon aikaan tuli vilkaistua useampikin länkkäri, mutta nyttemmin tämä perinne on jäänyt, vaikka Kakkoselta tulee edelleenkin westernejä tiuhaan tahtiin.

Fiilikset olivat siis jo etukäteen positiiviset Mies joka ampui Liberty Valancea kohtaan. Länkkäriklassikko, jossa mukana on myös legendaarinen John Wayne ei lähtökohtaisesti kuulostanut kovinkaan huonolta. Eikä se sitä ollutkaan.

Itse asiassa asetelmiltaan Liberty Valance on varsin perinteiset oloinen western-pätkä, mutta muuttuu kuitenkin enemmänkin Jenkkien silloista tilaa pohtivaksi leffaksi kuin ratsasteluksi erämaassa. Toki henkilögalleria ja miljöö ovat lännenelokuvakuvastolle melko tyypillisiä, mutta leffa itsessään oli ehkä perinteisiä klassikoita syvällempi, jos tällaista termiä länkkäreistä voi käyttää.

Wayne on kovanaama kuten muissakin rooleissaan ja James Stewart se komistus, joka viime kädessä jättää koviksen rannelle ruikuttamaan. Parhaimman roolin vetäisi mielestäni kuitenkin Lee Marvin huikeana Liberty Valancena. Ärsyttävin oli luonnollisesti nössö sheriffi, joka jossain vaiheessa leffan kestäessä pisti oikein vihaksi saamattomuudellaan.

Neljä tähteä

Nukahtamiskerroin: Nolla nukahdusta

#248: Laputa - Linna taivaalla

2010-12-22T12:59:00.000-08:00

Vaikka olen vasta leffaprojektin alussa, huomaan heti joutuvani epämukavuusalueelle. Tunnustan avoimesti sivistymättömyyteni mangan ja animen parissa, enkä ole Hopeanuoli-saagan ohella katsonut yhtä ainoaa animeleffaa (toivottavasti termi edes meni oikein) lapsuuden jälkeen.

Laputa - Linna taivaalla lienee jonkinmoinen klassikko tällä saralla. Ilmeisesti näillä Miyazakin leffoilla on jonkinmoinen renesanssi päällä, sillä leffat tuntuvat tulevan nyt joulun aikaan televisiosta ja sekä Prismat että Citymarketit ovat tuoneet pätkät näyttävästi esille halpojen dvd:n muodossa.

Laputalla on mittaa pari minuuttia vaille kaksi tuntia ja pakko tunnustaa, että olivatpa todella piinaavat pari tuntia. En tosin edes ajatellut animepätkien katsomista yhdeltä istumalta, vaan nämä raskaat palat on jaettava useampaan settiin.

Tarinan alku vaikutti ihan kiehtovalta ja suloiselta, mutta koska en juuri perusta scifistä, roboteista ja muusta sellaisesta, tämä satu ei meikäläiseen kolahtanut. Miayzakin tuotanto tullee kuitenkin tämän projektin merkeissä useampaankin kertaan tutuksi, listalta löytyi ainakin kolme muuta kaksituntista eeposta kärsittäväksi..

Yksi tähti

Nukahtamiskerroin: Kolme nukahdusta

#250: Mulholland Drive

2010-12-19T04:34:00.001-08:00

Keskustelin tästä leffaprojektista muutaman tutun kanssa ja he suosittelivat aloittamaan urakan listan lopusta. Ihan perusteltua, laatu paranee loppua kohti, ehkä.

Listan viimeinen elokuva, Mulholland Drive, oli aikanaan mennyt itseltä totaalisen ohi. Pidin kyllä Twin Peaksin synkkyydestä ja outoudestakin, mutta muuten olen kokenut Lynchin leffat vieraaksi.

Ensimmäiset 1,5 tuntia Mulholland Dr. oli mukaasatempaava, joskin outo. Harmillista kyllä, viimeisen tunnin tapahtumat muuttuivat oudoksi usvaksi ja lopputulos jäi valjuksi. Ehkä en vaan tajua suuren taiteilijan hienoutta.

Kaksi tähteä

Nukahtamiskerroin: 0 nukahdusta

- Posted using BlogPress from my iPhone

100 leffaa – mistä on kyse?

2010-12-15T10:35:00.000-08:00

Ensimmäiseksi on pakko tunnustaa, että olen maailman huonoin bloginpitäjä. Kirjoitustaito ei niinkään tuota ongelmia, vaan motivaation lopahtaminen yleensä suhteellisen nopeassa aikataulussa. Olen kirjoittanut blogia niin harrastuksista kuin opiskelustakin, kohtuullisen laihoin tuloksin. Aika näyttää, mitä tälle blogille tapahtuu.

Innostus tähän blogiin lähti tehtyäni Facebookissa IMDB:n mainion Top 250 Movies -testin. Tuolla listalla on kattavan Movie Databasen käyttäjien suosikkielokuvat listattuna ja epäilemättä listaa voisi pitää ainakin jokseenkin objektiivisena katsauksena maailman parhaimpiin elokuviin.

Olin nähnyt noista elokuvista 93. Yhdeksänkymmentäkolme. Minä, joka polleasti väitän tietäväni yhtä sun toista populaarikulttuurista. En ollut nähnyt edes Kummisetä-trilogiaa ja ikää on mittariin kertynyt jo kolmisenkymmentä.

Tajusin, että tämä virhe on korjattava. Jos kerran joudun itse tiiraamaan tulevaisuudessa rapiat 150 leffaa, voisin aivan hyvin kirjoittaa niistä rivin parin.

Tavoitteita on hyvä olla. Koska olen niistä hyvä lipsumaan, niin sanotaan nyt vaikka niin, että hyvä olisi, jos leffat olisi katsottuna vuoden 2011 loppuun mennessä. Käytännössä se tarkoittaa noin kolmen leffan viikkovauhtia, joka saattaa tietysti esimerkiksi lomien aikana tehostua. Ans kattoo nyt.

Jos ei mitään ihmeellistä tule eteen, etenen IMDB:n listaa suurin piirtein kronologisessa järjestyksessä eteenpäin alkaen numerosta yksi ja päätyen numeroon 250. Leffa numero yksi, Rita Hayworth - Avain pakoon on tullut katsotuksi useampaan kertaan ja nyt myös viime viikolla aivan kertakaikkisen upea Kummisetä ykkönen. Ensimmäinen raporttini koskee siis listan numero kolmosta, Kummisetä kakkosta, joka on parhaillaan katselussa.